Ilmainen 100 päivän vaihto- ja palautusoikeus

Nokian Jalkineet


Nokian Jalkineet saavutti 120-vuoden iän vuonna 2018. Kuluneiden 120 vuoden aikana Nokian Jalkineista on kasvanut kansainvälinen brändi, jonka huippuosaaminen on synnyttänyt rakastettuja klassikkosaappaita sekä teknisesti yhä kehittyneempiä jalkineita.

120 vuotta sitten suomalaiset kamppailivat hyvin samanlaisten sääolosuhteiden kanssa kuin nykyäänkin. Pohjoisen vaihteleva ilmasto innoitti joukkoa liikemiehiä perustamaan Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön Helsinkiin. Laadukkaat saappaat otettiin vastaan innolla ja tuotanto siirrettiin Nokialle, jonka napakka nimi otettiin käytöön kaikessa markkinoinnissa. Vuonna 1990 Nokian Jalkineet erkani emoyhtiö Nokia OYJ:stä ja keskittyi kumisaappaiden valmistamiseen. 15 vuotta myöhemmin perheyritys Berner Oy osti koko toiminnan.

Jalkineiden kumisaappaat valmistetaan edelleen käsityönä aidosta uusiutuvasta luonnonkumista. Mukaan lisätään kanta‐ ja reunavahvikkeita, jotta saappaat kestävät käytössä mahdollisimman pitkään. Myös saappaiden ergonomisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Luonnonkumi saappaiden materiaalina
Aidosta luonnonkumista valmistetut saappaat ovat pehmeät ja miellyttävät käyttää, ja tarkasti suunnitellun pohjarakenteen ansioista saappaita voi käyttää pitkään ilman, että jalat väsyvät. Erityisen hyvä esimerkki aikaa kestävästä suunnittelusta yhdistettynä ergonomisuuteen on Kontiosaapas, joka lanseerattiin 1973.

www.nokianjalkineet.fi/

Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu
Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu Etusivu